torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluterveiset hankkeelta!

Nekalan koululla on testailtu Petran planeetta -virtuaalimaailmaa
Vuosi on kääntymässä kohti loppuaan ja vuotta 2012 odotetaan jo innolla. Ennen tulevan suunnittelua on kuitenkin hyvä katsoa hieman taaksepäin kuluneeseen syksyyn ja sen tapahtumiin. Vaikka Epun mediarepun jatkohanke käynnistyi virallisesti vasta nelisen kuukautta sitten, on paljon ehtinyt tapahtua jo tässäkin lyhyessä ajassa.

Syyskuussa vierailimme Riihimäellä Peltosaaren koululla tutustumassa koulun innovatiivisiin Promethean-kokeiluihin. Lokakuussa aukesivat uuden ilmeen saaneet hankkeen verkkosivut. Marraskuun alussa hankeopettajat kokoontuivat koulutuspäivään pohtimaan pedagogisia malleja ja vertaisohjaamista. Tuolloin aloitettiin hyvien käytäntöjen kirjaaminen pedagogisiksi malleiksi, joiden avulla aiheista kiinnostuneet opettajat pystyvät ottamaan käytänteet osaksi omaa opetustaan. Mallit kirjattiin loppuun joulukuun alussa ja ne ilmestyvät hankkeen verkkosivuille heti tammikuussa. Kirjoitettujen mallien täydennykseksi on tulossa valokuvia, opetusta helpottavia liitetiedostoja sekä opetusvideoita, joiden kuvaaminen hankekouluilla aloitettiin myös marraskuussa.
Koko syksyn on tietysti jatkettu opetuskokeiluita ja laitetestauksia kuten aikaisemminkin. Nekalan koulussa lanseerattiin uusi toimintamalli "Sanomalehtipaja", jossa oppilaat tekevät esikoululainen-koululainen -pienryhmissä haastatteluita, ottavat valokuvia ja kokoavat näistä sanomalehden sivuja. Aamulehti junior -sanomalehtipohjia käyttämällä saatiin lehden tekoon aitoa tuntumaa.
Epun mediareppu -hanke oli Mollan starttiseminaarin lisäksi esillä Tampereen kaupungin valtuustosalissa 25.11 järjestetyssä Hyvien käytäntöjen -seminaarissa. Tilaisuuden tarkoituksena oli saada kaupungissa oleville hyville opetuskokeiluille ääntä ja näkyvyyttä sekä saada niitä leviämään. Tähän tietysti pyrimme myös "eppujen" kanssa.
Uuden mobiiliblogin pystyttäinen aloitettiin jälleen yhteistyössä Tampereen yliopiston TRIM-tutkimuslaitoksen kanssa. Mobiiliblogin käyttäminen saadaan toivottavasti käyntiin Hallilan koululla ja Muotialan esikoulussa vuoden alusta.
Hallilan koulu sai loppusyksystä upouuden iPod Touch -salkun, joka sisältää 20 kpl iPod Touch:ja. Samanlaisia salkkuja on tulossa alkuvuodesta lisää: yksi Kanjonin kouluun ja yksi hankkeen projektisuunnittelijalle esittelykäyttöön.

Mitä sitten on tiedossa ensi keväälle? Keväällä Epun mediareppu keskittyy kehittämänsä osaamisen levittämiseen ja vertaistuen antamiseen opettajakollegoille. Tiedossa on 13 benchmarking-tilaisuutta hankekouluilla, jolloin Tampereen kaupungin päivähoidon ja perusopetuksen henkilökunnalla on mahdollisuus tulla seuraamaan hankeopettajiemme pitämiä oppitunteja/pajapäiviä. Oppitunneilla käytetään hankeopettajien itse kehittämiä toimintamalleja ja pedagogisia käytänteitä sekä tieto- ja viestintäteknista laiteympäristöä. Oppituntien jälkeen järjestetään yhteinen keskustelutilaisuus, jossa kerrotaan laajemmin hankekouluilla käytetyistä toimintamalleista ja ennen kaikkea pohditaan sitä, kuinka näitä käytänteitä voitaisiin soveltaa myös seuraamaan tulleiden opettajien omilla kouluilla ja päiväkodeilla. Tutustu benchmarking-aikatauluun Epun mediareppu -hankkeen verkkosivuilla. Ilmoittautuminen päiviin sähköpostilla hankkeen projektisuunnittelijalle.
iPod Touch -salkku
Benchmarking-päivien jälkeen hankeopettajia on mahdollista pyytää vertaistueksi kouluille ja niihin luokkiin, joissa halutaan ottaa käyttöön uudenlaisia pedagogisia toimintatapoja tvt-laitteiden parissa. Hankeopettajat tulevat siis ns. resurssiopettajaksi auttamaan esimerkiksi MovieMaker-ohjelman, iPod Touch:en ja etäyhteyden käyttämisessä tai vaikkapa animaation tekemisessä. Tarjolla tulee olemaan myös uusi iPod Touch-salkku, joka sisältää 20 kpl iPod Touch:ja kokeiltavaksi luokkaopetukseen.
Osaamisen levittäminen dokumentoidaan opinnäytetyönä. Tutkimuksen keskiössä on opettajien vertaistuen merkitys tieto- ja viestintätekniikan uusien opetuskäytänteiden jakamisessa.

Ensi keväänä huhtikuulle ajoittuu hankeopettajien resurssiopettajana olemisen lisäksi muutama muukin tapahtuma. Ensinnäkin Epun mediareppu sai foorumivuoron ITK 2012 -konferenssista  otsikolla "Pistetään hyvä kiertämään - mallintaminen Epun mediareppu -hankkeessa". Tarkoituksena on kertoa hankkeen hyvien käytänteiden mallintamisesta ja jakamisesta yhdessä Edicode Oy:n Marko Lahtisen kanssa.
Samaan aikaan ITK-konferenssin kanssa lähtee neljä Epun mediareppu -hankeopettajaa Italiaan TACCLE:n e-learning -koulutusmatkalle viikoksi. Tästä saamme kuulla varmasti lisää ensi keväänä.

Syksy on ollut kiireinen, mutta antoisa. Hyvillä mielin voi sekä Eppu että eppulaiset rauhoittua joulunviettoon ja suunnata kameroitaan kohti vuotta 2012.

Epun mediareppu kiittää yhteistyöstä vuonna 2011, toivottaa rentouttavaa ja rauhallista joulua sekä onnekasta vuotta 2012!

torstai 1. joulukuuta 2011

Vierailulla Molla -hankkeen starttiseminaarissa

Epun mediareppu -hankkeen lailla OPH:n Laitteet ja ohjelmistot opetuskäytössä -koordinointihankkeen alle kuuluva kehityshanke Molla järjesti starttiseminaarin Lappeenrannassa Kesämäen päiväkodilla 24.11.2011. Sateiseen Lappeenrantaan oli saapunut kuulijoita ja puhujia Helsingistä, Turusta ja Tampereelta sekä tietysti Lappeenrannasta lähikuntineen. Epun mediareppu oli paikalla esittelemässä saavuttamaansa tietotaitoa ja antamassa vinkkeja aloittavalle hankkeelle, sillä Epulla ja Mollalla on paljon yhteistä. Matkakumppanina Tampereelta Lappeenrantaan oli lähtenyt OTE- hanke ja Raisa Valtaoja.

Saimaan mediakeskuksessa toimiva Molla -hanke (media, osallisuus, lapsi) tarjoaa päiväkoteihin ilmaisia mediapajoja, joissa lapsi voi turvallisessa ja osallistavassa ympäristössä yhdessä aikuisen kanssa pohtia mediamaailmaan liittyviä asiota. Mediapajoissa esimerkiksi valokuvataan, tehdään animaatioita, harjoitellaan tablettitietokoneiden ja kosketustaulun käyttöä ja nauhotetaan sekä kuunnellaan oman ympäristön ääniä. Tärkeää on tietysti harjoitella myös kuvanlukutaitoa ja mediakriittisyyttä. Pajojen tarkoitus on asettaa lapsi tekijän päärooliin ja tuoda lapsen oma näkemys töissä esiin sekä tuoda lapsen arki näkyväksi. Molla hankkeesta vastaavat Saimaan mediakeskuksessa kouluttaja Riikka Tidenberg sekä mediakeskuksen päällikkö Timo Kainulainen. Hankkeessa on näin aluksi mukana kaksi päiväkotia Lappeenrannasta, mutta yhteistyössä toimii myös päiväkoteja Lappeenrannan lähikunnista. Tutustu Mollan verkkosivuihin.

Molla -hanke toimii myös Turussa sekä Helsingissä Viikin normaalikoululla. Molla Turun (varhaiskasvatuksen verkkotaidot ja -menetelmät) fokus on esiopetuksessa, kun taas Lappeenrannassa keskitytään kaikkiin päiväkoti-ikäisiin lapsiin. Painopisteinä on lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen oppimaan tukeminen mediakasvatuksen varjolla.Turun Molla tekee yhteistyötä Otavan ja WSOYPron kanssa pyrkien kehittämään uusia verkkomateriaaleja esikoululaisille. Pohjana toimivat jo nyt Opit -oppimisympäristössä olevat pelit. Koska Turun Mollassa testataan ja käytetään myös tablettitietokoneita, asettaa verkkomateriaalien kehitystyölle oman haasteensa näiden Javaan ja Flashiin nojaavien sovellusten sovittaminen tabletteihin. Tutustu Turun Mollan verkkosivuihin.
Helsingin Viikin normaalikoulun alkuopetuksessa testataan mm. sormitietokoneita. Alkuopetuksen opettajat esittelivät opetuskäytänteitään, joista mieleen painuivat erityisesti Siiri -hiiren oma blogi sekä ekaluokkalaisten reporteriviikot. Reporteriviikolla oppilas saa käyttöönsä kameran kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen hän raportoi luokan omaan suljettuun blogiin viikkojensa tapahtumista ja lisää tietysti myös ottamiaan valokuvia.

Viisaita sanoja seminaarissa esitti myös Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen lehtori Sara Sintonen, joka on tutkinut medialukutaitoa, mediakasvatusta sekä digitaalisia oppimisympäristöjä. Hän esitti syitä sille, miksi nyt myös Suomen päiväkodeissa ja kouluissa ollaan hyvin vahvasti siirtymässä tieto- ja viestintätekniikan käyttöön opetuksessa ja kasvatuksessa. Huolen ja pelon heimoista ollaan siirtymässä pedagogisten mahdollisuuksien pariin, sillä media ja teknologia ovat ubiikkiyhteiskunnassamme muutenkin osa lähes jokaisen ihmisen arkea. Nyt ne on saatava myös osaksi virallista kasvatusta. Suomessa ei tarvitse pelätä teknologian opetuskäytön kärryiltä putoamista, sillä meillä on opetuksessa vahva pedagoginen panos ja osaaminen, jolloin välineet osataan ottaa hyötykäyttöön muita maita tehokkaammin. Tarvitaan siis vain hieman aiempaa enemmän laitepanostusta. Keskustelua herättivät pohdinnat myös siitä mikä on vanhempien rooli tässä virallisessa mediakasvatuksessa sekä sosioekonomisten erojen räjähdysmäinen kasvaminen. Onko kyse enemmän vanhempien tuloeroista ja sitä kautta laitteiden hankintamahdollisuuksista vai vanhempien asenne-eroista, jotka voivat myös linkittyä sosioekonomisiin eroihin?

SmartBoardilla testattiin Hertan maailmaa osoitteessa http://yle.fi/pikkukakkonen/#hertanmaailma


Seminaaripäivän lopuksi tutustuimme kosketustaulun käyttöön sekä kokeilimme tablettitietokoneita. Tablettitietokoneille tarjolla olevista opetussovelluksista harmillisen harva, jos yksikään, on suomenkielinen. Joskin varhaiskasvatuksessa tekstiä suuremman roolin joka tapauksessa saavat kuva ja ääni, kun lukutaito ei ole vielä kehittynyt lapsilla.Kaiken kaikkiaan päivä tarjosi mielenkiintoisia esityksiä ja hanketietoutta sekä verkostoitumista. Toiveissa on seuraava tapaaminen Mollan merkeissä ensi keväänä/syksynä joko Turussa tai Helsingissä. Suosittelen Mollan verkkosivuihin tutustumista! Sieltä löytyy hauskoja ja informatiivisia animaatioita esimerkiksi kameran käytöstä sekä myös tämän kyseisen starttiseminaarin materiaaleja.

torstai 3. marraskuuta 2011

Hankkeen uudet verkkosivut avattu

Hankkeen päivitetyt ja uuden ulkoasun saaneet verkkosivut näkivät päivänvalon marraskuun alussa. Sivut tarjoavat entistä enemmän tietoa hankkeesta: tavoitteista, toimintamalleista, yhteistyöstä. Sivuilta pääsee myös kuvagalleriaan, jonne lisätään aika ajoin kuvia hankkeen toiminnasta. Sieltä löytyy edelleen myös hanketoimijoiden yhteystiedot sekä Taitotasopeli mediataitojen kartuttamiseen.

Verkkosivuille tulee päivitettyä tietoa hankkeen etenemisestä ja toiminnan levittämisestä. Opetuskokeilut päivittyvät vielä ennen vuodenvaihdetta pedagogisiksi malleiksi, jotka sisältävät seikkaperäisen kuvauksen hankkeessa kehitetyistä toimista.Niiden avulla mediakasvatuksesta ja tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä kiinnostuneet opettajat pääsevät varmasti hyvin alkuun. Kuvauksissa korostuu laitteiden opetuskäytössä pedagogiset lähtökohdat, ei niinkään tekniikka- tai laitekeskeisyys.
Pedagogisten mallien kuvaukset ovat kuitenkin vain alkua hankkeessa syntyneen tietotaidon levittämiseen. Ensi keväänä on tiedossa loistavia benchmarking -päiviä, jolloin hankkeen tuottamasta tiedosta ja käytänteistä kiinnostuneet opettajat pääsevät hankeopettajien tunneille seuraamaan pedagogisissa kuvauksissa esiteltyä toimintaa. Näiden päivien aikataulusta ja ilmoittautumisesta tulee tietoa verkkosivuille vielä ennen joululomaa.

Uusilta verkkosivuilta löytyy myös linkkivinkkejä, joiden tarkoitus on auttaa opettajaa löytämään uutta ja innostavaa toimintaa opetukseen. Toivotan lukuiloa ja innostuksen hetkiä niin uusille kuin vanhoillekin käyttäjille!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kouluvierailu Riihimäelle

Syksyisenä maanantaiaamuna ryhmä Epun mediarepun hanketoimijoita suuntasi junalla kohti Riihimäkeä. Tarkoituksena oli tehdä benchmarking -retki Riihimäellä sijaitsevalle Peltosaaren koululle. Riihimäellä otettiin käyttöön ensimmäinen kosketustaulu opetuksessa vuonna 2004, jolloin tehtiin myös linjanveto niiden käytöstä laajemminkin. Kosketustaulut rantautuivat Riihimäen kouluihin noin puolitoista vuotta sitten ja nykyisin jopa 70 prosenttia Riihimäen koulujen luokista on varustettu kosketustauluilla. Tämä luku on paljon edellä Tampereen vastaavia lukuja.

Peltosaaren koululla meitä oli vastassa Prometheanin edustaja Timo Lehtonen sekä Promethean moniosaaja Sirpa Arkko. Sirpa on toiminut pilottikokeilun turvin resurssiopettajana ja opetuskoordinaattorina Peltosaaren koululla viime syksystä asti auttamassa kosketustauluihin liittyvissä asioissa. Peltosaaren koululla on tällä hetkellä 18 Prometheanin kosketustaulua, joista viimeiset asennettiin luokkien seinille viime keväänä. Sirpa ohjeistaa apua tarvitsevia opettajia yleensä yhdestä kolmeen tuntia, jonka jälkeen hän siirtyy taka-alalle auttamaan. Ongelmatilanteissa apua löytyy siis läheltä, ja tämä on ollut laitteiden käytössä ensiarvoisen tärkeää. Jonkinlaisia tvt-tuutoreita on kaivattu myös Tampereen kouluille, sillä nopeasti saavutettava apu ja tuki on tärkeää varsinkin uuden teknologian käyttöönoton vaiheessa.

Peltosaaren koululla kosketustaulujen käytössä nähdään tärkeäksi ennen kaikkea niiden pedagoginen hyödyntäminen: mitä tilanne, jossa on käytetty tvt-laitetta, tuo oppilaalle pedagogisesti ajateltuna. Koululla on vallinnut avoin toimintakulttuuri sille, että opettajat ovat päästäneet luokkaan jonkun joka ohjeistaa laitteiden käytössä. Ensin tauluja hankittiin muutamia, jolloin epälevät opettajat katsoivat sivusta ja innostuivat taulujen käytöstä vasta myöhemmin. Tärkeäksi nähdään myös se, etteivät kosketustaulut syrjäytä vanhoja opetusvälineitä, kuten liitutaulua, vaan tuovat lisäarvoa niiden rinnalle. Taulujen käytössä nähdään tärkeänä aktiivinen, jokapäiväinen käyttö sekä jatkuva ja kehittyvä koulutussuunnittelu käytön kehittämiseen. Yhdessä pohdimme, että opettajien kohdalla merkittävää on peloton avoimuus kokeilemiseen, sillä yrityksen ja erehdyksen kautta oppii käytön parhaiten. 


Koululla kiersimme eskariluokissa sekä 1A:n, 3B:n ja 4B:n luokissa. Näimme hienoja opetustehtäviä, joita sekä opettajat että Sirpa Arkko ovat itse ohjelmoineet. Oli matematiikan ja äidinkielen tehtäviä sekä ainerajat rikkovia tehtäviä. Oli eläinten ääniä, nauhoitettuja haastatteluita, videoita, itse tehtyjä animaatioita, kirjainharjoituksia, kalentereita ja vaikka mitä. Peltosaaren koululla on saatu vaikuttavia oppimistuloksia myös erityisryhmien ja syvästi kehitysvammaisten käyttäessä kosketustauluja. Prometheanin tauluista silmään pistävimpinä etuina havaitsimme taulujen kestävyyden, softan yhteensopivuuden muiden valmistajien ohjelmien kanssa sekä sen, että niin pieni kuin isokin oppilas voi nojata tauluun kirjoittaessaan kynällä eikä taulu häiriinny. Myös vastauslaitejärjestelmä vaikutti toimivalta.
Prometheanin vastausjärjestelmä käytössä nelosluokkalaisilla
 
Päivän lopuksi me kerroimme vuorostamme Epun mediarepun toiminnasta täällä Tampereella. Oppia, ideoita ja innostusta syntyi puolin ja toisin ja jäämmekin ilolla odottelemaan Peltosaarelta vastavierailua Tampereelle Epun hankekouluille.
Eskariluokassa tarkasteltiin kalenteria kosketustaululta päivittäin.


torstai 8. syyskuuta 2011

Epun mediareppu –jatkohanke käynnistynyt

Epun mediareppu 2 –hanke aloitti toimintansa virallisesti elokuussa 2011. Jatkohankkeessa kehitetään hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoin tieto- ja viestintätekniikan (TVT) käyttöä esi- ja alkuopetuksessa. Hankkeen toisessa vaiheessa tarkennetaan esi- ja alkuopetuksen koulujen laitevarustusmallia. Hankkeen päätavoite on kuitenkin luotujen opetuskäytänteiden ja osaamisen jakaminen vertaistukimalleja hyödyntäen. Paljon painoarvoa asetetaan siis opettajien välisen vertaistuen korostamiseen sekä kehittyneen tietotaidon levittämiseen. Epun mediareppu 2 -hanke toteutetaan vuosina 2011–2013.

Syksyn myötä hanketoimijat aloittavat muutamien uusien toimintamallien kokeilun, mutta pääasiassa jatketaan vanhojen hiomista. Nekalassa ja Hallilassa aloitetaan Petran planeetta -virtuaalipelin testaaminen opetuskäytössä. Kanjonissa aloitetaan luonnon kuvaaminen digikameralla. Tarkoitus on kuvata samaa kohdetta viikoittain koko lukuvuoden ajan ja koostaa kuvasarjasta animaatio lukuvuoden lopulla. Kuvasarjan avulla näkee elävästi kuinka luonto muuttuu vuodenaikojen vaihtuessa. Innolla jäämme odottamaan kommentteja näiden ja muiden kokeilujen tuloksista. Loppuvuoden aikana on tulossa myös monia muita mielenkiintoisia kohtaamisia ja kokeiluja, näistä lähimpänä siintää benchmarking –reissu Riihimäelle Peltosaaren koululle.

Hankkeessa on aloittanut uusi projektisuunnittelija Auri Kohola, joka kertoo Epun kuulumisista tästä eteenpäin. Myös hankeen opettajistossa on tapahtunut pieniä muutoksia ja otammekin uudet toimijat ilolla ja innolla mukaan!

torstai 12. toukokuuta 2011

Oppimisympäristöjä kehitetään kouluissa

Tampereen kaupungin henkilöstölehti Vilkku (3/2011) kirjoittaa Top School -hankkeesta, jonka tarkoituksena on nostaa Tamperelaisten koulujen oppimista uudelle tasolle kehittämällä oppimisympäristöjä. Top School -sateenvarjohanke kokoaa yhteen Tampereen kaupungin hankkeet, jotka tekevät kehitystyötä oppimisympäristöjen parissa. Epun mediareppu -hanke on osa Tops School -hanketta.

Vilkku -lehden toimittajat kävivät tutustumassa Epun mediareppu -hankkeen toimintaan Nekalan ja Muotialan kouluissa. Nekalan koulun luokanopettaja Tiina Tervo toteaa Vilkku -lehden haastattelussa tekniikan tuovan monipuolisuutta opettamiseen: "Joku oppii näkemällä, toinen kuulemalla. Joillekin kirjainten kirjoittaminen saattaa olla vaikeaa, mutta tietokoneen ansiosta hän pystyy tuottamaan tekstiä ennen kirjaimia". Lue koko artikkeli uusimmasta Vilkku -lehdestä.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Terveiset ITK:sta!

Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssi (ITK) järjestettiin Hämeenlinnassa 7. - 8.4.2011. Epun mediareppu -hanke oli mukana konferenssissa kahden esityksin voimin. Kati Liikanen aloitti torstaiaamun mobiilifoorumiputken pitämällä luennon yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden Heikka Sairasen ja Antti Syväsen kanssa otsikolla "Mitä mobiilioppiminen koulun arjessa oikeasti on?"

Kati aloitti foorumiesityksen kertomalla mobiiliblogikokeilusta, joka aloitettiin 2010 talvella. Katin luokalla on ollut käytössä älypuhelimet, joiden kautta oppilaat ovat voineet tehdä blogipostauksia luokan omaan blogiin.

Myöhemmin iltapäivällä Reetta Kytölä kertoi esityksessään "Pelittääkö opetus? -mobiilioppimista ilman älypuhelimia" iPod touchien käytöstä opetuksessa yhdessä mediapedagogi Jukka Haverin ja kahden diginatiivin Epun ja Eveliinan kanssa.





Reetan oppilaiden käytössä on ollut iPod toucheja, joilla he ovat voineet pelata, soittaa sähköisiä soittimia, etsiä tietoa linnuista ja kasvillisuudesta yms.

Videolla oppilaat kertovat kuvaamataidon töistä ja liikuntaradasta, jotka on tehty iPod touch-pelien pohjalta.Tekniikka ja pelien pelaaminen eivät Reetan kokemuksen mukaan tapa luovuutta tai hidasta hienomotoristen kädentaitojen opettellua, vaan niitä voi harjoittaa tekniikan avulla uudella tavalla.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

iPod touch

Hankkeeseen kuuluva 1-luokka sai testattavakseen Applen iPod touch-laitteita. Opettaja halusi tehdä kokeilun ns. hole-in-the-wall-tutkimusta mukaillen jossa tohtori Sugata Mitra (New Castlen yliopistosta) vei Intian slummin lasten käyttöön tietokoneen Internetillä. Lapsille ei annettu erikseen opetusta tietokoneen käytöstä, vaan he oppivat nopeasti itse käyttämään tietokonetta ja Internetiä monipuolisesti.

Epun mediareppu -hankkeen iPod touch-kokeilussa opettaja näytti oppilaille yhteisesti mistä laite käynnistetään ja kertoi puhelimesta löytyvän mielenkiintoisia pelejä ja ohjelmia. Oppilaat jaettiin
kolmen hengen ryhmiin, joista jokainen ryhmä sai käyttöönsä yhden iPodin.


Osa oppilaista kertoivat aiemmin käyttäneensä kosketusnäytöistä puhelinta vapaa-ajalla. Oppilaat ottivat laitteen mielenkiinnolla vastaan ja rupesivat etsimään laitteesta mielekästä tekemistä.


Oppilaat pelasivat pelejä (Angry birds, lumilautailu-peli, Monopoly, Älypää yms.), opettelivat soittamista sähköisillä soittimilla (piano, rummut), piirsivät ja kirjoittivat, rakensivat soittolistoja, tekivät palapelejä ja etsivät tietoa luonnosta (sienet, linnut).

Pian luokassa levisi auttamiskulttuuri, jossa ryhmien välillä käytiin neuvomassa mitä ohjelmia / pelejä mistäkin löytyy ja mitä niillä tehdään.

Oppitunti (45min) kului nopeasti ja moni oppilas jäi harmittelemaan että oli saanut kokeilla laitetta liian lyhyen aikaa. Opettaja kysyi lasten mielipidettä kokeilusta.
Kaikki nostivat peukun ylös merkkinä siitä, että kokeilu oli ollut mieluisa.



Mitä lapset oppivat?
"Opin pelaaman pelejä"
"käyttämään laitetta"
"että korvasieni pitää keittää ainaki sata kertaa ennenku sen voi syödä"
"Opin miltä näyttää korvasieni"
"opettelimme lintuja ja sieniä"


iPod touchit ovat luokassa oppilaiden vapaassa käytössä seuraavan kuukauden ajan. Kun annetut tehtävät on tehty, oppilas saa halutessaan käyttää lopputunnin iPod touchin parissa.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Mobiiliblogikokeilu

Mobiiliblogikokeilu on ollut yksi Epun mediareppu -hankkeen opetuskokeiluista. Kokeilussa esikoululaisilla ja 1-3. luokkien oppilailla on ollut käytössä Nokian N97 älypuhelin, jolla he ovat tehneet blogimerkintöjä luokan blogiin (Wordpress).

Ensimmäiset blogikokeilut aloitettiin talvella 2010. Oppilaat tutustuivat puhelimeen ja harjoittelivat blogin käyttöä. Blogikirjoituksia tehtiin mm. kirja-arvosteluista.



Aluksi blogikokeilut olivat opettajajohtoisia, eli blogikirjoituksia tehtiin opettajan valitsemista aiheista.

Vuoden 2011 alusta lähtien puhelimet ovat olleet oppilaiden vapaassa käytössä. Blogikokeilu on opettajien mukaan lisännyt sosiaalisuutta ja spontaania auttamista oppilaiden ja oppilasryhmien välillä. Oppilaiden oma arvomaailma korostuu blogin välityksellä ja huoltajat pääset osaksi lasten arkea koulussa.



Oppilaille tehdyn haastattelun mukaan blogikirjoituksia on mukava tehdä erityisesti omista töistä, kavereista ja (välitunti)tekemisestä.
Oppilaat käyttävät puhelimia myös äänitteiden ja videoiden tekemiseen. Alla oppilaiden tekemä haastatteluvideo koskien blogikokeilua:


torstai 17. maaliskuuta 2011

Testissä Smart table

Kanjonin esikoululaiset saivat testattavaksi Smart tablen. Smart table on interaktiivinen pöytä, joka sopii opetukseen erityisesti esi- ja alkuopetuksessa. Pöytää voi käyttää neljä oppilasta kerrallaan.

Kanjonin esikoululaiset ottivat pöydän innolla vastaan ja ovat tehneet mukana tulleita harjoituksia ahkerasti. Erityisesti palapelitehtävä on saavuttanut suuren suosion. Valitettavasti opetustehtävät ovat englanniksi, joten opettajan täytyy suomentaa tehtäviä lapsille joka tietysti hieman hidastaa vauhtia joidenkin tehtävien kohdalla.

Eskareiden mietteitä Smart tablen käytöstä tulossa myöhemmin lisää, kunhan saamme tuotteesta enemmän käyttökokemusta!


Taitotasopeli


Epun mediareppu on Opetushallituksen ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke. Hankkeessa on etsitty uusia toimintamalleja tieto- ja viestintätekniikan luovaan käyttöön erityisesti esi- ja alkuopetuksessa. Epun mediareppu – taitotasopeli on kehitetty hankkeen aikana kerättyjen opetuskokeilujen pohjalta. Taitotasopeli sopii erityisesti esi- ja alkuopetukseen (1-3.lk), mutta on sovellettavissa myös muille asteille. Epun mediareppu – taitotasopelin tarkoituksena on auttaa oppilaita käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa itseilmaisun välineenä ja tuomaan oppilaiden ääntä kuuluvammin esille. Peli antaa tukea yksilöllisen oppimistavan löytämiselle ja uuden median opettelemiseen ja tutkimiseen. 

 Taitotasopeli julkaistaan Epun mediareppu-sivustolla viikolla 12! 


Tietoja minusta

Oma kuva
Epun mediareppu on Tampereen kaupungin Opetushallituksen rahoitustuella toteuttama yhteinen kehittämishanke, jossa etsitään pedagogisia malleja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön esi- ja alkuopetuksessa. Blogista löydät hankkeen tuoreimmat kuulumiset. Lisätietoa hankkeen Internetsivuilta: http://koulut.tampere.fi/hankkeet/eppu/

Lukijat