torstai 8. syyskuuta 2011

Epun mediareppu –jatkohanke käynnistynyt

Epun mediareppu 2 –hanke aloitti toimintansa virallisesti elokuussa 2011. Jatkohankkeessa kehitetään hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoin tieto- ja viestintätekniikan (TVT) käyttöä esi- ja alkuopetuksessa. Hankkeen toisessa vaiheessa tarkennetaan esi- ja alkuopetuksen koulujen laitevarustusmallia. Hankkeen päätavoite on kuitenkin luotujen opetuskäytänteiden ja osaamisen jakaminen vertaistukimalleja hyödyntäen. Paljon painoarvoa asetetaan siis opettajien välisen vertaistuen korostamiseen sekä kehittyneen tietotaidon levittämiseen. Epun mediareppu 2 -hanke toteutetaan vuosina 2011–2013.

Syksyn myötä hanketoimijat aloittavat muutamien uusien toimintamallien kokeilun, mutta pääasiassa jatketaan vanhojen hiomista. Nekalassa ja Hallilassa aloitetaan Petran planeetta -virtuaalipelin testaaminen opetuskäytössä. Kanjonissa aloitetaan luonnon kuvaaminen digikameralla. Tarkoitus on kuvata samaa kohdetta viikoittain koko lukuvuoden ajan ja koostaa kuvasarjasta animaatio lukuvuoden lopulla. Kuvasarjan avulla näkee elävästi kuinka luonto muuttuu vuodenaikojen vaihtuessa. Innolla jäämme odottamaan kommentteja näiden ja muiden kokeilujen tuloksista. Loppuvuoden aikana on tulossa myös monia muita mielenkiintoisia kohtaamisia ja kokeiluja, näistä lähimpänä siintää benchmarking –reissu Riihimäelle Peltosaaren koululle.

Hankkeessa on aloittanut uusi projektisuunnittelija Auri Kohola, joka kertoo Epun kuulumisista tästä eteenpäin. Myös hankeen opettajistossa on tapahtunut pieniä muutoksia ja otammekin uudet toimijat ilolla ja innolla mukaan!

Tietoja minusta

Oma valokuva
Epun mediareppu on Tampereen kaupungin Opetushallituksen rahoitustuella toteuttama yhteinen kehittämishanke, jossa etsitään pedagogisia malleja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön esi- ja alkuopetuksessa. Blogista löydät hankkeen tuoreimmat kuulumiset. Lisätietoa hankkeen Internetsivuilta: http://koulut.tampere.fi/hankkeet/eppu/

Lukijat